Hyppää sisältöön
restau­rointi, tapahtuma­tallenne
Valtio restauroi -ryhmä

10.11.2021

Videon pituus

Valtio restauroi IV

Vuoden 2021 seminaarin teemana oli yhteistyö ja sen tekijät

Neljäs vuotuinen Valtio restauroi -seminaari Kansallismuseon auditoriossa sekä suorana verkkolähetyksenä. Seminaari koostui 1,5 tuntia kestävistä teemakokonaisuuksista, joissa kussakin on kolme esitystä.

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Museovirasto, Metsähallitus, Senaatti-kiinteistöt, Suomenlinnan hoitokunta, tasavallan presidentin kanslia, ulkoministeriö ja Väylävirasto.

Valtio restauroi -ryhmä

Valtio restauroi -ryhmä koostuu valtion kiinteistöjen hallinnasta ja hoidosta vastaavista organisaatioista. Museoviraston johdolla ne yhteistyössä kehittävät ja tuovat esiin työtään hallinnassaan olevan valtion omistaman arvokkaan rakennusperinnön tunnistamisessa ja säilyttämisessä. Vuodesta 2018 lähtien ryhmä on vuosittain järjestänyt erityisesti alan asiantuntijoille ja yhteistyötahoille suunnatun Valtio restauroi -seminaaritapahtuman. Seminaarien tallenteet ovat pysyvästi saatavilla Näyteikkunassa.

Valtio restauroi Museoviraston verkkosivuilla

Videon osat

Avaus

pääjohtaja Tiina Merisalo, Museovirasto, videotervehdys

Alkusanat

Pauliina Pekonen, Valtiovarainministeriö, Valtion toimitiloihin vaikuttavat julkisen hallinnon uudistamisen strategiat

TEEMA I Tutkimus ja tieto

Rakennushistoriaselvitys korjaamisen ja restauroinnin perustana

Helena Hirviniemi, Museovirasto

Selvityskohteina renessanssihuvila ja majakkalaiva – tekijän näkökulma

Pasi Kolhonen ja Mia Puranen, Livady Oy

Rakennehistoriaselvitys, mikä se on?

Anu Laurila, Vahanen Oy

Keskustelu

II TEEMA. Käytäntö ja osaajat

Kokeelliset työmaat: Säätytalon suihkulähde ja Hvitträskin kylpyhuone

Anni Hassi, Rakennusentisöintiliike Ukri Oy

Kata kattamaton – miten turvataan rakenteiden ja maiseman säilyminen tulevaisuuteen, esimerkkeinä Metsähallituksen rauniokohteet

Tuija Väli-Torala, Metsähallitus ja Ville Laakkonen, Mikkelin Kivityö MKT Oy

Perinteinen pellavaöljymaali – käytännön haasteet

Anne-Mari Junnola, Kymen Karmiini

Keskustelu

III TEEMA Seuranta ja hoito

Historiallisen kohteen kiinteistönhoito

Petri Nurmio, Senaatti

Suomenlinnan maisemanhoito

Iina Johansson, Suomenlinnan hoitokunta

Korjaustaito.fi-verkkosivusto

Pekka Lehtinen, Museovirasto

Keskustelua

Loppuyhteenveto ja palaute

Restaurointialan näköalat 2021

Mikko Härö, Museovirasto

Oppilaitoksen näkökulma seminaarin antiin

Paula Niskanen, Metropolia

Videosarjan videot