Hyppää sisältöön
restau­rointi, tapahtuma­tallenne
Valtio restauroi -ryhmä

14.11.2019

Videon pituus

Valtio restauroi II

Vuoden 2019 seminaarin teemana oli Mitä tietoa restauroinnissa tarvitaan?

Seminaarin aiheena oli Mitä tietoa restauroinnissa tarvitaan? Aiheet jakautuivat kolmeen osaan; reunaehtoihin ja lähtökohtiin, toisena rakenteeseen ja materiaaleihin sekä viimeinen päivän osio tietoon ja tulkintaan. Koko päivän mittainen tilaisuus koostui esitelmistä ja keskustelusta.

Valtio restauroi -ryhmä

Valtio restauroi -ryhmä koostuu valtion kiinteistöjen hallinnasta ja hoidosta vastaavista organisaatioista. Museoviraston johdolla ne yhteistyössä kehittävät ja tuovat esiin työtään hallinnassaan olevan valtion omistaman arvokkaan rakennusperinnön tunnistamisessa ja säilyttämisessä. Vuodesta 2018 lähtien ryhmä on vuosittain järjestänyt erityisesti alan asiantuntijoille ja yhteistyötahoille suunnatun Valtio restauroi -seminaaritapahtuman. Seminaarien tallenteet ovat pysyvästi saatavilla Näyteikkunassa.

Valtio restauroi Museoviraston verkkosivuilla

Videon osat

Avaussanat

Vilhelm Helander

Ymmärtämällä ja välittämällä – tiedon rooli restauroinnin polulla

Pekka Lehtinen

I REUNAEHDOT JA LÄHTÖKOHDAT

pj. Helena Hirviniemi

Rakennuksen suorituskyky? Tieteiden talo

Minna Lukander

Aulanko - tarpeet, todellisuus ja toteutus

Hilja Palviainen ja Antti Haikala

Väritutkimuksesta suunnitteluun - tietoa, tulkintaa vai estetiikkaa?

Kati Winterhalter

II RAKENNE JA MATERIAALIT

pj. Päivi Tervonen

Louhisaaren sivurakennusten kattorakenteet

Merja Nieminen ja Lauri Leppänen

Betonirakenteet Kansallisarkistossa

Janne-Pekka Niininen

Myrkytetty puu – Seurasaaren vaaralliset haitta-aineet

Jani Puhakka

III TIETO JA TULKINTA

pj. Selja Flink

Korjaustöiden dokumentointi tulevat korjaajat huomioiden

Marko Huttunen

Dokumentointi ja kirkkorestauroinnit

Ulla Rahola

Suojeltiin - mutta ei säilynyt

Erkki Mäkiö

Loppukeskustelu

pj. Selja Flink


Muut Valtio restauroi -seminaarit