Hyppää sisältöön

Märkätila vanhaan taloon

Tietoa märkätilojen suunnitteluun, korjaamiseen ja rakentamiseen.

Märkätila on rakennuksessa erityisrakenne, jonka kuntoa tulee seurata ja jota tulee huoltaa ja korjata säännöllisesti. Sen toimivuus edellyttää myös oikeata ja asianmukaista käyttöä. Nykyaikaiselta näyttävässä kylpyhuoneessa ei välttämättä ole nykyvaatimusten mukaisia vedeneristyksiä, jos pesuhuone on rakennettu ennen 1990-luvun loppua.

Uuden märkätilan suunnittelussa ja vanhan uusimisessa tulee huomioida voimassa olevat määräykset ja muut märkätilan vaatimukset. Märkätilan sijoittaminen, tilantarve ja mitoitus sekä materiaalien ja rakenteiden valinta vaativat huolellista, asiantuntevaa harkintaa.

Märkätilan elinkaari on yleensä muuta rakennusta lyhyempi. Oikeat käyttötavat sekä vaurioiden ja vikojen korjaaminen viipymättä auttavat märkätiloja pysymään kunnossa mahdollisimman pitkään.

Korjauskortti koskee sekä märkätilan uusimista entisellä paikalla että märkätilan rakentamista kokonaan uuteen paikkaan. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, miten huolehditaan vanhan rakennuksen säilymisestä terveellisenä ja turvallisena. Siksi kortissa käsitellään myös märkätilojen käyttöä ja hoitoa.

Sisältö

  • Yleistä
  • Märkätilat asuinrakennuksessa
  • Vauriot ja korjaaminen
  • Miten sijoittaa uusi märkätila vanhaan rakennukseen
  • Suunnitelmasta toteutukseen
  • Materiaalien ja rakenteiden valinta


Korjauskortti sisältää tietoa märkätilan rakentamista tai korjaamista harkitsevalle, suunnittelevalle ja siihen ryhtyvälle. Kortissa esitetään suosituksia. Ratkaisut tulee harkita kussakin tapauksessa erikseen.

Kortin sisältö perustuu julkaisuajankohtana voimassa olleisiin säädöksiin ja rakentamismääräyksiin. Voimassa olevat säädökset on tarkistettava ympäristöministeriön julkaisemista rakentamismääräyksistä. Määräysten soveltamisesta saa tietoa kunnan rakennustarkastajalta.

Korjauskortti nro 25
Museovirasto, julkaistu 2011, 32 sivua.

Kortti on luettavissa vain pdf-muodossa. Avaa tiedosto oikean ylälaidan painikkeesta tai viereisestä kuvasta.

Korjauskortin numero 25 etusivu.

12.10.2021