Hyppää sisältöön
Valmistaudu suunnittelemalla – ajattele sekä tavoitteita että prosessia

Valmistaudu suunnittelemalla – ajattele sekä tavoitteita että prosessia

Korjaushanke voi olla kallis, työläs ja joskus myös pelottava asia. Olet varmasti kuullut tarinoita hankkeista, joissa kaikki on mennyt pieleen. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaikka yllätykset kuuluvatkin vanhan talon korjaukseen. Hyvällä valmistautumisella ja huolellisella varautumisella voit vaikuttaa siihen, että korjaushanke etenee toivotulla tavalla.

Korjaamisen ja muutosten toteuttamisen totuudenmukaiset kustannukset tulee pyrkiä selvittämään etukäteen, jotta voi miettiä, onko saavutettu muutos hintansa väärti.

Hyvä kuntotutkimus rakennuksesta on paras keino ehkäistä isoja yllätyksiä. Kuntotutkimuksen varassa voit turvallisemmin mielin lähteä korjaamaan taloasi. Ihan kaikkea ei toki voi tietää etukäteen.

Suunnitteluun kannattaa panostaa. Sinun on korjaukseen ryhtyvänä hyvä tehdä itsellesi aivan alussa karkea suunnitelma, josta hahmottuvat korjaushankkeen koko, budjetti ja aikataulu.

Tässä vaiheessa on syytä käydä läpi myös, mitä osapuolia hankkeeseen tarvitaan. Mikä rooli on suunnittelun ammattilaisilla? Millaista erityisosaamista tarvitaan? Tarvitaanko rakentamislupa?

Alussa laatimasi karkea suunnitelma auttaa sinua hahmottamaan korjaushanketta. Käsityksesi täydentyy korjauksen edetessä tarkemmilla suunnitelmilla, joita laatimaan saatat tarvita ammattilaisia.

Hyvän valmistautumisen jälkeen sinulla on näkemys suunnasta ja tilannekuva, joka täydentyy korjauksen edetessä.

Suunnittelun ja korjaustöiden ammattilaisten kanssa työskennellessäsi sinun roolisi on hyvin tärkeä. Sinä päätät heidän kanssaan korjauksen suuntaviivat.